JOENNIEMEN KARTANOPUISTON HISTORIA

 

Puiston lyhyt historia

Plantae vagabundae esittelee kaksitoista vanhan Joenniemien kartanopuiston kasvilajia, jotka kaikki ihminen on tuonut Suomeen Euroopan ulkopuolelta. Kartano valmistui Gösta Serlachiuksen edustuskodiksi vuonna 1935. Arkkitehti Jarl Eklundin piirtämän punatiilisen rakennuksen alakerta on palvellut museona vuodesta 1945 lähtien. Koko rakennus otettiin taidemuseokäyttöön vuonna 1984. Se sai rinnalleen uuden puurakenteisen paviljongin kesällä 2014.

 

Ensimmäiset suunnitelmat Joenniemeen teki arkkitehtitoimisto Valter & Ivar Thomé jo vuonna 1916, apuna puutarha-arkkitehti Bengt Schalin. Tuolloin Serlachiuksen suunnitelmissa oli rakennuttaa uusi päärakennus omistamalleen Vuohijoen toisella puolella sijainneelle Isoniemen tilalle, jota joissakin suunnitelmissa kutsuttiin vanhan torpan paikan mukaan myös Joenniemeksi. Myös W.G. Palmqvist huomioi rakennusta ympäröivän puiston vuoden 1917 suunnitelmassaan. Valitettavasti Serlachiuksen ja Valter Thomén yhteistyö ei sujunut, ja vuoden 1917 jälkeen Joenniemi-projekti piti jäädyttää huonon taloustilanteen vuoksi.

 

Puutarha-arkkitehti Paul Olsson laati puolestaan ensimmäisen toteutetun puistosuunnitelman 1936, jonka jälkeen puisto on kuulunut keskeisenä osana kartanon kulttuurimaisemaan. Maisema-arkkitehti Gretel Hemgårdin toimisto päivitti puistosuunnitelman vuonna 1996, ja uudisti sen paviljongin rakentamisen yhteydessä 2014.

 

Plantae vagabundae -teoksen kasveista syysleimut, hortensiat ja kurtturuusu kuuluivat jo Paul Olssonin vuoden 1936 puutarhasuunnitelmaan. (1) Hemgårdin toimiston vuoden 1996 päivityksessä lajisto valittiin vastaamaan Olssonin alkuperäistä valikoimaa mahdollisimman tarkasti. Tällöin istutettiin esimeriksi uusia pioneja, kurjenmiekkoja, kuun- ja päivänliljoja. Vuoden 2014 suunnitelmassa istutettiin muun muassa 229 hietakirsikan taimea, 200 sinilaukan ja 120 idänsinililjan sipulia.

 

Muita Euroopan ulkopuolelta tuotuja lajeja ovat mongolianvaahtera, siperianpihta, douglasinkuusi, siperianlehtikuusi, vuorimänty, siperiansembra, kontortamänty, kanadantuija, aitaorapihlaja, syreenit, terttuselja, juhannusruusu, seppelvarpu, tulppaanit, idänkurjenpolvi, isotöyhtöangervo, turkmenistaninmaksaruoho ja kaukasiantädyke.

 

_____

  1. 1900-luvun alun suunnitelmissa yksittäisiä lajeja ei ole nimetty.