Päivänlilja

Hemerocallis

Keltapäivänlilja kasvaa luonnonvaraisena Euraasiassa, pääasiassa Kiinassa, Koreassa ja Japanissa, mutta myös Koillis-Italiassa ja Sloveniassa. Keltapäivänliljoja tuotiin Kiinasta Eurooppaan 1500-luvulla nimellä Lilioasphodelus. Ensimmäinen kirjallinen maininta löytyy vuodelta 1571. Keltapäivänliljaa mainitaan kasvaneen Uppsalan kasvitieteellisessä puutarhassa vuonna 1685, ja sen on arveltu tulleen Suomeen 1800-luvulla.

 

Keltapäivänlilja oli raparperin lisäksi ensimmäisiä kasveja, joita Kiinasta alettiin viedä länteen suuressa mittakaavassa. Kyseessä olivat mitä luultavimmin puutarhalajikkeet eikä luonnonvaraiset lajit. Uusia, moderneja lajikkeita alkoi ilmestyä juuri ennen toista maailmansotaa Pohjois- Amerikassa. Nykyisin päivänliljoista on jalostettu uskomattomat 68 000 eri lajiketta.

 

Rusopäivänliljan (H. fulva) tarkkaa alkuperää ei tunneta, mutta ilmeisesti se on kotoisin Itä-Aasiasta, ja syntynyt todennäköisesti kahden eri päivänliljalajin risteytymänä. Eri päivänliljoja on kasvatettu Itä-Aasian puutarhoissa jo ainakin parintuhannen vuoden ajan. Keski-Eurooppaan rusopäivänlilja tuotiin 1700-luvulla, ja Suomeen se ennätti jo saman vuosisadan loppupuolella.