Pioni

Paenonia spp.

Pioneja on useita eri lajeja, joista osa on kotoisin Euroopasta, osa puolestaan Kiinasta ja Siperiasta. Pioneja on kasvatettu Kiinassa jo tuhansien vuosien. Euroopassa niitä puolestaan alettiin viljellä viimeistään 1500-luvulla.

 

Tarhapionin (Paeonia x festiva) nimellä tunnettujen risteytymien kantamuodot ovat kotoisin Keski- ja Etelä-Euroopasta sekä Keski-Aasiasta. Tarhapioni tuotiin ilmeisesti Suomeenkin alun perin lääkekasviksi, ja niitä kasvatettiin lääkekasveina Naantalin ja Turun luostaripuutarhoissa jo keskiajalla. Käkisalmen linnan vuoden 1582 apteekkiluettelossa mainittu ”peionica”  tarkoittanee tarhapionin juuria ja siemeniä.

 

Vuoripioni (P. officinalis) on puolestaan kotoisin Välimeren rannikolta, ja se tuotiin Brittein saarille 1500-luvun puolivälissä. Ensimmäinen pensaspioni (P. suffruticosa) tuotiin Kiinasta Brittein saarille 1789, josta se pian löysi tiensä Ranskaan. Samoihin aikoihin jalopioni (P. lactiflora) tuotiin Eurooppaan Siperiasta. Jalopioneja alettiin kasvattaa Suomessa herrasväen puutarhoissa vasta 1800-luvulla.